moi rakas .

mua harmittaa; me puhutaan aivan liian harvoin. enkä tiedä ollenkaan miten pääsisin taas lähemmäksi, miten saisin juteltua sun kanssa. haluaisin kertoa sulle niin paljon eri asioita. ja nyt vasta huomaan, miten monia virheitä oon tehnyt sun lähelläsi, miten raskaalla kädellä arvostelin kaikkea, en tyytynyt mihinkään. vaadin ihan liikaa. mua jopa alkoi ärsyttämään ne tavaksi tulleet päiväunet, olin siinä, mutten suostunut nukkumaan. pidin itseni hereillä, kirosin sitä kuinka tylsää mulla oli aina silloin. toivoin, että heräisit nopeaa, mutten silti raaskinut herättää. se on vain yksi esimerkki. nyt tajuan, miksi aina halusit nukkua. jos oikeasti väsyttää, niin kyllähän sitä tarvitsee lepoa. mun oma olo on nyt tyhjä ja väsynyt, lopen kyllästynyt kaikkeen. mieli haluaisi vain jäädä sinne pimeään, lämpimään, nukkumaan. en silloin vielä tajunnut asioita; lopulta perfektionisti kutitteli jalanpohjasta, ja nyt vasta lopetin nauramisen. ei kukaan voi olla täydellinen, miksi ajattelin niin? ei sussa ole mitään vikaa.

kaikki ihmiset muuttuu, jotkut nopeaa, jotkut hitaata. kumpi muutos tässä nyt on tapahtumassa? en enää osaa reagoida siihen, mitä teet tai sanot. joka päivä tuntuu, että ajaudutaan vain kauemmaksi toisistaan. en saa enää otetta, käsi liukuu pois. katoatko jonnekin, vai onko täältä piiloon juossut sittenkin minä? 1-2-3-4, enempää aikaa ei tarvita. välillä tuntuu, että jossain nurkassa näkee vilahduksen tutusta kultaisesta ihmisestä. pienen ajan kuluttua kaikki on kuitenkin harhaa, etsijä vain kuvitteli löytävänsä muut leikkijät. mutta onko tämä vain peliä? kaikki tuntuu paljon vakavammalta.

rakastan sitä, kun kännykkä piippaa. hymy leviää huulille, täysin odottamatta ilmoittelet itsestäsi. silti aika tuntuu joskus loppuvan nopeaa, jutut jäävät kesken, kaikkea ei saada irti. koivu pitää kiinni viimeisestä lehdestään, ei päästä sitä tuulen vietäväksi. jäljelle jää salaperäinen tunnelma, innokas odotus seuraavaan kertaan. jos silloin saisi kuiskauksena kuulla salaisuutesi? kamerat pois, vieno hymy. sinä olet kaunis, se on totta.

en osaa auttaa, en itseäni enkä sinua. vaikka oma olo on nykyään niin tyhjä, yritän unohtaa sen. sinä olet tärkeämpi, sinä tarvitset jotain. tarvitset jotain, mitä en osaa tehdä, mitä en voi antaa. mutta minä yritän, älä sinäkään jätä asioita tähän. kukaan ei onnistu yksin, minä tarvitsen sinua, sinä tarvitset minua. me ollaan kahdestaan parempi, sydämenpuolikkaat täydentävät toisensa.

viimeiseksi mietin, kirjoitinko sittenkään tätä sinulle. ajatukset virtaavat puron lailla moneen suuntaan, vesi jaukautuu useampaan lampeen. täytyy vain ottaa kaarnavene kiinni, kun se osuu omalle kohdalle, omaan puroon. joku on laskenut monta purjetta vesille..