Tömähdys, huutoa. Silmät aukeavat hitaasti, korvat etsivät ympäriltään lisää havaittavia ääniä. Peiton alla on lämmintä, jalka ei tahdo astua viileälle parkettilattialle. Naurua. Varovaiset askeleet ovelle, kurkistus hämärästä huoneesta keittiöön. Pieniä pomppuja kiertäen ruokapöytää. Aamukahvia juova äiti rauhoittelee pikkuveljeä. Kyllä pukki vielä tulee, odota iltaan, ei se tänne näin aikaisin ehdi.

Tyttö kävelee huoneensa ikkunan eteen, siirtää varovasti verhon syrjään. Lumi leijailee hitaasti hänen silmiensä edessä, hiutale toisensa jälkeen kokoontuu yhteen, maa muuttuu valkoiseksi. Mustalla piha-aidalla istuu punatulkku. Tyttö kohottaa katseensa linnusta, naapuritalossa liikkui joku. Kymmenen sekuntia, aidan toisella puolella oleva ikkuna ei näytä enää niin tyhjältä. Siinä hän seisoo ja katsoo. Siinä hän vihdoin on, kolme metriä, aita, kaksi seinää. Ikkunalasi.

Samalla paikalla on asuttu viisi vuotta. Viisi vuotta aikaa katsella tuosta ikkunasta, toivoa vastausta katseeseen. Toivoa, että joku tulisi ja hymyilisi. Mutta ei niin ei käy koskaan. Mikko on harjoituksissa. Mikko on kaupungissa käymässä, Mikko nukkuu. Mikko ei koskaan oleskele huoneessaan, hän herää aamulla aikaisin ja lähtee. Vaikka kuinka yrittää, Mikko ehtii aina ensimmäiseen bussiin. Ikinä ei istuta vierekkäin, vaihdeta kuulumisia. Millainen ääni Mikolla on nykyään?

Nyt hän on siinä. Tyttö katsoo, poika katsoo. Kumpikaan ei uskalla tehdä mitään, ei halua rikkoa hetkeä. Tytön ajatusmaailmassa se on tärkeä, pojalle vain silmänruokaa. Ikkunassa hoikka ja kaunis Milla, vain pieni toppi päällään. Ruskeat hiukset huolettomasti sekaisin, selvästi vasta herännyt. Mikko hymyilee, Milla hymyilee varovasti takaisin.

Tyttö lähtee ikkunasta nopeasti. Hän näki hymyn. Hän näki sen, mitä oli kauan odottanut. Nopea, lämmin suihku. Laulua kuivatessa hiuksia, farkut ja tiukka t-paita. Ovikello soi, äiti pakenee keittiöstä piiloon aamutakkeineen. Tyttö avaa oven, ja katsoo samoihin silmiin uudelleen. Hei Milla, tulin vaan toivottaa hyvää joulua.

Kaksi lämmintä glögikuppia, tarjottimella pipareita. Hiljaista juttelua, vienoa naurua. Useita hymyjä. Miksei me koskaan aikaisemmin, miksei ikinä ennen? Vaikka näin lähekkäin asutaankin. Sama lukiokin, voidaan mennä yhdessä bussilla. Milla hymyilee, hänen unelmansa alkaa toteutua. Päivä on sittenkin vuoden paras. Myöhään illlalla, kun Mikko lähtee, tyttö soittaa parhaalle ystävälleen. Kaikki on hyvin, ensi vuodesta tulee hieno.

Lämmintä ja onnellista joulua.