Et sä voi tykätä siitä, se on väärin. Ei se ole sun arvonen, usko mua. Kyllä mä tiedän..
Voiko rakkaus olla koskaan väärin? Rakastaminenhan on tunteita, ei tietoa. Kuinka kukaan voi siis väittää, miten asioiden pitäisi mennä? Ja vielä pienenä lisänä, eivätkö kaikki ihmiset ole samanarvoisia?

Rakkautta kuvaillaan niin lukemattomilla tavoilla. Tyttöjen ajatusmaailmassa se piirrettynä esittäisi jotain utuisen kaunista paikkaa, jonka pääväri olisi rauhallinen punainen ympärillään pastellisävyjä. Polkua pitkin kävelisi komea poika ja hymyilisi. Tulisi eteen ja halaisi hellästi, kuiskaten korvaan kulta mä rakastan sua aina. Herkkiä unelmia.
   Toisinaan taas rakkaus on tulista tunnetta tai toisen kaipuuta. Itkua, naurua. Onnellisuutta, huolta. Vastuuta. Pääsanoiksi voidaan varmaan värittää hellyys ja lämpö, toiveista ikuisuuteen.

Rakkaus osaa olla myös piinaava. Ystäväpiirissä masennellaan, kun yksi ei tunnukaan oikealta ja toinen taas tuskailee sitä, ettei poika huomaa häntä ollenkaan. Kolmannella ei ole puhelin piipannut pariin päivään, en kyllä uskalla tehdä aloitetta, onko rakkaus hiipumassa? Sitä sanotaan, että todellinen rakkaus kestää kaiken. Toki, voihan se rakkaus kestää, mutta kestääkö rakastaja? Joskus mielen valtaa niin suuri henkinen tuska ja ikävä, epäröinti ja luottamuksen puute, että lopulta tuntuu jäävän kaiken alle. Lasti painaa, ei tiedä mitä tehdä tai minne mennä, miten saada asiat selviämään. Toiselle ei uskalla puhua, tai jutellessa ei saa haluamiaan vastauksia. Romahdus kyyneleineen alkaa saavuttaa, ei sitä pääse pakoon. Minne sen pystyisi karistamaan? Jos olemassa on yleinen rikottujen luottamusten hautausmaa, haluaisin tietää osoitteen.

Jotkut ihmiset ovat täynnä rakkautta, ja heillä on myös selvä tarve jakaa sitä ympärilleen. Vähän flirttiä, ja pian kainalossa keikkuu joku, jolle uskotellaan ikuista onnea ja kahdenkeskeisiä iltoja. Mutta ovatko maailmassa sittenkään vain he kaksi? Tähdet kiipeävät taivaalle, valomerkki. Aika lähteä nyt, nähdään rakas. Hyvänyönsuukko. Kotiovella kännykkä esiin, hei voidaanko nähdä huomenna? Mulla on ikävä. Anteeksi etten tänään ehtinyt, äiti ajoittaa siivouspäivät tosi huonosti. Olet ihana.
Pakko antaa kunnioitusta näille ihmisille, jotka tietävät rakkaansa pettämisestä. On oltava henkisesti todella vahva, ettei yön koputtaessa ovelle lähde mukaan. Yö tietää määränpään, tietää jokaisen osoitteen. Mutta yö ei huutele niitä ympäriinsä. Se sulkee hiljaa yhden kerrallaan syliinsä, katsoo toisen tuskaa ja yrittää herättää auringon takaisin taivaalle.
Samalla kerralla tekee myös mieli antaa pieni kopautus päähän. Onko se oikein, että antaa rakkaansa seurustella yhtä aikaa kahden kanssa? Tähän peliinhän ei ole annettu sääntöjä, jokainen saa sitä toteuttaa tavallaan. Usean perässä juokseminen ei vain ole yleisesti kovin hyväksyttyä, ja tuskin sitä tullaan koskaan täällä hymyssä suin katsomaankaan. Suomi  ei ole kaksiavioisten maa.

Kaikesta selviää, kun ajattelee asioita molempien kannalta; sekä itsensä, että ihastuksensa. Kuka haluaisi elää siinä tiedossa, että kun nyt ihanan päivän jälkeen hän lähtee, minä menen itse nukkumaan ja toisaalla vietetään taas helliä hetkiä? Haha, tämä onkin mun peli, tervetuloa mukaan. Toivottavasti olet hyvä häviäjä, et nimittäin tule koskaan voittamaan. Kauniita unia, kulta.