Ihmiset muuttuu, mutta usein huomaamattaan. Tapahtuu jotain radikaalia, onnettomuus tai muutto paikkakunnalta, uusi kaveripiiri tai vaikka internetin tuomat näkökulmat. Toisinaan se taas menee jostain aivan pienestä syystä, sitä vain muuttuu. Ja näin on ilmeisesti käynyt mulle, tiedä nyt sitten onko tämä väliaikaista vai ei.

Rauha ja rauhallisuus. Ne on kasvattaneet otettaan mussa. Voin myöntää, että oon aina ollut sellaista unelmoivaa tyyppiä joka saattaa äkkiä upota ajatuksiinsa, ja hetken päästä herätä takaisin. Joskus kun katsoo ikkunasta lumen leikkiä puiden oksilla, sitä vain unohtuu miettimään jotain kaunista. Hetken päästä näköpiiriin pölähtääkin sitten kaverin naama, maa kutsuu.

Hippismi juurtui mun mielen sopukoihin joskus vuosi sitten, suunnilleen. Hankin sen tyylisiä vaatteita ja koruja, paasasin ja puhuin periaatteiden mukaan. Nyt en enää sanois olevani hippi, vaan enemminkin pasifisti. Toki käytän silloin ostamiani vaatteita ja koruja vieläkin, mutta yhdistelen niitä vaan asukokonaisuuksina vähän eri tavalla.

Mun olo on ollu lämmin ja tyyni pari päivää. Tavallisesti fiilis menee niin, että aamusta lähtien hymy on herkässä ja kaikki on hyvin ja iloista, koulun jälkeen vähän taso laskee ja alkaa väsyttää. Kuudesta eteenpäin kun kaverit soittelee ja sovitaan tapaamisia, niin taas tulee hyvä olo ja kaikki on vaan yksinkertaisen mahtavaa. Myöhään illalla hiipii esille epäilys ja kurjat asiat, nukahtaessa kaikki on peräti surullista.

Mutta ei enää. Koko viikonlopun mun ajatukset on menneet aika samaa rataa. Oon sisäisesti tosi onnellinen ja kyllä hymyilenkin, mutta enää se ei ole leveä virnistys. En juokse kaveria vastaan, ala pomppimaan ja halaamaan. Nyt ei tarvitse siitä valittaa, olo ei ole ylienerginen.
     Toisaalta mietin, onko tämä sittenkään niin hyvä juttu. Nyt Anne on tasapaksu, hiljaisen tyyni ja iloinen. Tätäkö on onnellisuus, tien pää, paikka jossa ei ajatella suuria murheita? Tunteet ei aaltojen tavoin heilu paikasta toiseen, vesikasvit ovat pysähtyneet paikoilleen. Pilvet vastaa hymyyn, vedenpinta peilaa kaiken taas takaisin.

Haloo Helsingin soidessa taustalla, laulaen suomalaisia vertauskuvia; nyt osaan istuu hiljaa ja aloillaan, seurata muiden hälinää.
Jos kauniisti voisin laulaa; hyvää isänpäivää .